Elinkeinoministeri Lintilän puhe Finnish Business in St.Petersburg -tapahtumassa

Työ- ja elinkeinoministeriö 26.10.2017 15.34 Puhe Pietari, 26.10.2017 Arvoisa varakuvernööri, arvoisa suurlähettiläs, hyvät naiset ja herrat, Haluan aloittaa tämän tilaisuuden positiivisilla kuulumisilla. Maailmantalous, Suomen talous sekä Venäjän talous kasvavat. Maailmantalouden kasvun ennustetaan voimistuvan tänä vuonna 3,5 prosenttiin. Suomen BKT:n ennustetaan kasvavan tänä vuonna lähes kolme prosenttia ja Venäjän BKT:n arvioidaan kasvavan 1,5 prosentin vuosivauhtia. Myös Suomen ulkomaan … Lue lisää

Elinkeinoministeri Lintilän puhe alustatalouden tiekartaston ja tekoälyohjelman väliraportin julkistustilaisuudessa

Työ- ja elinkeinoministeriö 23.10.2017 10.45 Puhe Suomi ja tekoäly alustatalouden aikakaudella. Finlandia-talo, 23.10.2017 Arvoisat tekoälyn ystävät, hyvät naiset ja herrat, Kun aloitin ministerinä, ajatuksenani oli asettaa kaksi työryhmää. Toisen koskien digitalisaatiota ja toisen teollisuutemme uudistamista. Lopulta päädyin siihen, että nämä asiat on yhdistettävä. Näin syntyi kansallisen tekoälyohjelman valmistelu Suomen hyvinvoinnin ylläpitämiseksi ja vahvistamiseksi. Työn tavoitteena on tukea tekoälyn … Lue lisää

Vienti vetää Suomen eri alueita kasvuun

Elinkeinoministeri Mika Lintilä Keskipohjanmaan viikkoliite Keparin kolumni 8.10.   Vienti vetää Suomen eri alueita kasvuun Työ- ja elinkeinoministeriön tuore alueiden kehitysnäkymiä kuvaava raportti on mukavaa luettavaa. Eri puolella Suomea uskotaan talouden ja työllisyyden kehittyvän nousujohteisesti lähitulevaisuudessa. Kasvu ja myönteiset näkymät näyttävät kattavan koko maan ja monet eri sektorit, eikä kasvun taittumisen merkkejä ole vielä näkyvissä. … Lue lisää