Kuluneen kahden vaalikauden aikana olen elinkeinoministerinä ja valtiovarainministerinä toiminut johdonmukaisesti parantaakseni teollisten investointien edellytyksiä Suomeen. Tulostakin on syntynyt, mistä kertovat miljardien eurojen arvoiset investointisuunnitelmat akkumateriaaleista datakeskuksiin ja vetylaitoksiin. Toteutuessaan ne luovat tuhansia hyväpalkkaisia työpaikkoja eri puolilla Suomea.
Teollisuuspolitiikasta on tullut politiikan uusi musta, joka ei ole menossa pois muodista vähään aikaan. Vahvaa teollisuuspolitiikkaa tehdään nyt eri nimillä eri maissa, Ranskan ”uusteollistamisesta” Bidenin IRA-pakettiin, ja se uhkaa jopa kiristää Euroopan ja Yhdysvaltojen kauppasuhteita. Teollisuuspolitiikan uusi tuleminen liittyy kiinteästi siihen, että pyrimme eroon fossiilitaloudesta ja hyödynnämme digitaalisia ratkaisuja teollisuudessa. Ratkaisemme talouden keinoin ilmastonmuutosta.
Vahva teollisuuspolitiikka on Suomessa tarkoittanut tulevaisuutta luovia päätöksiä, kuten teollisuuden sähköveron lasku EU:n minimiin tai kansallisen tekoäly- ja akkustrategian laatiminen Euroopan etujoukoissa.
Aina ei tarvitse keksiä uutta, vaan päivittää jo toimiviksi osoittautuneita ratkaisuja. Esimerkiksi osana sotien jälkeistä teollistamispolitiikkaa Kokkolaan luotiin suurteollisuusalue, jossa eri teolliset yritykset tukivat toisiaan ja hyödynsivät yhteisiä resursseja. Nykyisin tätä kutsuttaisiin kiertotaloudeksi. Vastaavia teollisuuspuistoja löytyy myös Satakunnassa ja Kemi-Tornion alueella. Äänekosken biojalostamo on tuore esimerkki siitä, kuinka keskeisen teollisuuslaitoksen ympärille rakentuu isompi kokonaisuus.
Teollisuuspuistot voivat toimia investointien ja kasvun alustoina uudelle teolliselle toiminnalle. Biomateriaaleihin, vetyyn ja akkuklusteriin liittyvät investoinnit ovat esimerkkejä toimialoista, joissa on suuria synergiaetuja muun muassa sivuvirtojen hyödyntämisessä ja prosessin eri vaiheiden sijoittumisesta lähekkäin. Yritysten välinen yhteistyö lisää materiaali- ja energiatehokkuutta ja pienentää kuormitusta ympäristöön. Houkuttelemalla tällaisia investointeja Suomeen vahvistamme myös Euroopan omavaraisuutta.
Haluan nostaa teollisuuspuistot Suomen uusteollistumisen moottoreiksi. Tämän edellytykset ovat luvitus ja valtion panostukset. Valtion investointitukia ja lainatakausvälineitä voitaisiin käyttää yksittäisten yritysten lisäksi teollisuuspuistojen kehittämiseen. Teollisuuspuistoista muodostuisi tällöin koko alueen teollisuuden vahvoja vetureita sekä alueellisen elinkeinopolitiikan keihäänkärkiä. Puistojen perustamisessa ja kehittämisessä keskeinen rooli on esimerkiksi alueellisilla elinkeinoyhtiöillä.
Olen innostunut mallista, jossa teollisuuspuistoja voitaisiin jatkossa sekä kaavoittaa että luvittaa kokonaisuutena. Tällöin yksittäisen yrityksen sijaan koko alueelle annettaisiin päästöjen raja-arvot, joiden puitteissa teollisuuslaitokset toimivat. Tätä on ehdottanut yritysverkosto Amcham. Lupajärjestelmän muutos ei tarkoittaisi ympäristön suojelun tasosta tinkimistä, vaan lisäisi ennustettavuutta ja sujuvuutta. Raja-arvojen täyttämiseen olisi mahdollista yhdistää vapaaehtoiset ekologiset kompensaatiot.
Mallia kuuluisi soveltaa myös jo olemassa olevien teollisuustonttien uudistamisessa. Ympäri Suomea löytyy jo olemassa olevia teollisuusalueita, jotka ovat pitkälti valmiita uusteollisen investoinnin rakentamispaikaksi. Aiemmalla teollisella toiminnalla hyväksi havaitut tontit tarjoavat usein lähestulkoon valmiit puitteet. Kaavoitus, ympäristölupa, logistiset yhteydet ja sähkön siirtoverkkokin ovat jo entuudestaan testattu. Tuollaiset olosuhteet kiinnostavat muun muassa sellaisia toimijoita, jotka haluavat päästä investoimaan vauhdilla puhtaaseen energiaan perustuvaan tuotantoon.
Lisäksi yhteistyöllä alueen koulutuksen järjestäjien kanssa voidaan varmistaa osaajien saatavuutta täydennyskoulutuksen ja tutkintomuotoisen opetuksen kehittämisellä yritysten tarpeiden mukaan.
Valmiiksi kaavoitetut, ennakkoon luvitetut ja kokonaisuutena kehittyvät teollisuuspuistot olisivat houkutteleva investointikohde ja suoranainen pikakaista kotimaisille ja ulkomaisille teollisuushankkeille. Se mahdollistaisi kevyet ja nopeat menettelyt luvituksessa, joka on nyt yksi investointien pahimpia pullonkauloja. Teollisuuspuistot voivat jatkossa olla yksi Suomen teollisuuspolitiikan peruskivi.
Mika Lintilä
elinkeinoministeri