Työtä ja toimeentuloa

Elinkeinoministeri Mika Lintilä Keparin kolumni 15.4.2018 Työtä ja toimeentuloa Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisee yhdessä ELY-keskusten kanssa kaksi kertaa vuodessa katsauksen alueellisiin tulevaisuudennäkymiin. Alueiden omat arviot taloutensa kehityksestä ovat arvokasta tietoa etenkin meille päättäjille. Tuoreet tulokset vastaavat pitkälti odotuksia. Keski-Pohjanmaa lukeutuu edelleen kansallisen vertailun kärkikastiin. Tiivistetysti voisi sanoa, että myönteinen kehitys ja talouden positiivinen vire jatkuvat … Lue lisää

Koulutus nuoren paras turva

Keskipohjanmaan viikkoliite Keparin kolumni 11.2. Koulutus nuoren paras turva Taakse jääneen vuoden talousuutisten yksi kohokohta oli se, että Suomen työllisyysaste on korkeimmillaan sitten 1990-luvun laman. Myös Keski-Pohjanmaan kehitys on ollut viime vuosina vahvaa. Olemme nousseet maan kärkeen. Tämä on tärkeää, koska työllisyys on paras eriarvoisuuden poistaja. Kiertäessäni alkuvuodesta ympäri maakuntaa keskusteluissa nousi esiin vahva huoli … Lue lisää

Keskipohjanmaa-lehti: Ehyt Suomi on turvallinen Suomi

Sanomalehti Keskipohjanmaan viikkoliite Keparin kolumni 10.12. Suomi on menestystarina. Olemme kyenneet nousemaan köyhästä maatalousmaasta yhdeksi maailman kehittyneimmistä ja vauraimmista maista. Uskon, että yksi tämän kehityksen mahdollistaneista poliittisista, tänäkin päivänä ajankohtaisista, toimintaohjeista on Kyösti Kallion kynästä. Hän linjasi sisällissodan päättymisen jälkeen Nivalassa toukokuussa 1918 seuraavasti: ”Meidän on luotava sellainen Suomi, jossa ei ole punaisia eikä valkoisia, … Lue lisää

Keskoset, työelämä ja tekoäly

Elinkeinoministeri Mika Lintilä Keskipohjanmaan viikkoliite Keparin kolumnivuoro 6.8.2017 Höyrykoneen ja myöhemmin sähkön laajamittainen käyttö mullistivat teollisen tuotannon ja elintapamme. Kumpikin vuorollaan mahdollistivat aikaisempaa edullisemman energiatuotannon ja elämää helpottavat tuotteet. Liikennejärjestelyt paranivat rautateiden myötä ja sähköstä on tullut jokapäiväinen – ja samalla meille kansalaisille kriittinen – elämän helpottaja.   Viime vuosikymmeninä tietokoneet ja viestintätekniikka ovat mullistaneet … Lue lisää

Talouden kevät

Elinkeinoministeri Mika Lintilä Keskipohjanmaan viikkoliite Keparin kolumnivuoro 28.5.2017 Osuuspankkiryhmä julkaisi viime viikolla uuden talousennusteensa.  Nyt povataan jo yli kahden prosentin kasvua. Vielä tammikuussa oltiin vaatimattomammissa, alle kahden prosentin lukemissa[i].   Osuuspankin ennuste on linjassa muiden tuoreiden kotimaisten ennusteiden kanssa. Kasvuarviot ovat parantuneet sitten vuodenvaihteen.  Ennusteita tukee myös tämän vuoden alun lähes kolmen prosentin tukeva (2,6%) … Lue lisää

Suomi ei näivety enää

Keskipohjanmaan viikkoliite Keparin kolumnivuoro 15.1.2017 Suomen talouskasvu on tuoreimpien tietojen mukaan kirinyt hyvän matkaa ja on nyt EU-maiden keskiverron tuntumassa. Luottamus ja usko tulevaisuuteen ovat niin kotitalouksissa kuin yrityksissäkin avaimia parempaan  kannustaen uusiin investointeihin. Kuluttajien luottamus talouteen oli viimeksi yhtä vahvaa helmikuussa 2011. Tämä heijastuu tietenkin myös yritysten tunnelmiin. Jo lähes puolet kuluttajista uskoo Suomen … Lue lisää

Koko Suomi

Kolumni Keskipohjanmaa-lehti 1.5.2016 Koko Suomi Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä puolusti Keskustan puoluevaltuuston kokouksessa viikko sitten koko Suomen asuttuna pitämistä. Sipilän puhe sai liikkeelle ennen muuta ne taloustieteilijät, joiden mielestä talouden kasvu edellyttää keskittynyttä yhteiskuntaa. Heidän mukaansa ihmisten, työpaikkojen ja palvelujen keskittyminen suurimpiin kaupunkeihin ja niiden lähelle on luonnonlaki, jota vastaan ei pidä pullikoida. Taloustieteilijät ovat … Lue lisää

Vuosi 2015

Kolumni Keskipohjanmaa -lehti 27.12.2015 Vuosi 2015 Ei tarvitse olla suurikaan ennustaja ennustaessaan, että vuosi 2015 tullaan muistamaan suurten muutosten alkamisvuotena. Poliittisesti vuoden kohokohta oli tietysti huhtikuun eduskuntavaalit. Vaalituloksen pohjalta muodostui verrattain nopeasti kolmen suurimman puolueen yhteishallitus ja alkoi Juha Sipilän johdolla hallitusohjelman teko Smolnassa. Olin edellisen kerran mukana tekemässä hallitusohjelmaa vuonna 2007 Säätytalolla. Silloin käytiin … Lue lisää