Olen ehdolla kesäkuun 2024 Euroopan parlamentin vaaleissa 

Tule mukaan kampanjaan!

Hyvät ystävät,

Olen päättänyt lähteä ehdolle Euroopan parlamentin vaaleihin. Koen, että näillä vaaleilla on suurempi merkitys, kuin ehkä koskaan aikaisemmin Suomen ollessa mukana Euroopan unionissa. Siksi olen ehdolla juuri nyt.

Turvallisuus ja talous. Niitä tarvitsee toimiva Euroopan unioni. Itsenäisen Suomen tulee olla osa vahvaa Euroopan unionia, joka luo vakautta ja vahvistaa reiluja sisämarkkinoita ja joka ei sääntele liikaa, vaan antaa jäsenvaltioille liikkumatilaa löytää kuhunkin maahan parhaiten sopivat ratkaisut.

Euroopan parlamentti on avainpaikka vaikuttaa näiden asioiden puolesta. Suomen kannalta useat oleelliset asiat ratkaistaan juuri Euroopassa – koen, että kokemukseni ja näkemykseni antavat tarpeellisen selkänojan, jotta voin uskottavasti edustaa Suomea Euroopan parlamentissa.

Olen saanut vaikuttaa kotimaan päätöksenteossa kansanedustajana yli 25 vuoden ajan, joista kuusi vuotta olen toiminut ministerin tehtävissä. Työ on ollut näköalapaikka myös Euroopan unionin päätöksentekoon. Ministerinä sain kuvan siitä, millaiseksi meidät suomalaiset mielletään Euroopassa: olemme rehellistä, vakautta lisäävää, periksiantamatonta pohjoista kansaa, joka uskoo isojen asioiden ratkaisujen löytyvän vahvalla eurooppalaisella yhteistyöllä. Samalla sanomme suoraan ei liian tarkalle ja turhaa byrokratiaa lisäävälle sääntelylle. Euroopan unionin tulee olla pieni pienissä ja suuri suurissa asioissa.

Turvallisuus, talous, yrittäjyys – lue lisää vaaliteemoistani

Viimeisimmät kirjoitukset, puheet ja tiedotteet

Hallitus vauhdittamaan teollisia investointeja

Kansanedustaja Mika Lintilän mielestä julkisen talouden sopeutustoimien lisäksi kehysriihessä tulee päättää toimista investointien vauhdittamiseksi Suomeen. Tämän viikon uutiset SSAB:n ratkaisusta ovat varoittava esimerkki siitä, että investointijunat ajavat lopullisesti Suomen ohitse, sanoo Lintilä. Hallitus on keskittynyt kriisitietoisuuden lisäämiseen niin voimakkaasti, että niin kuluttajien kuin yritysten luottamus talouteen on nyt ennätys alhaalla. Meidän on kyettävä palauttamaan usko tulevaan ja palattava kasvun tielle. Suomi on kuitenkin edelleen pohjimmiltaan hyvä maa investoida, korostaa Lintilä.

Lue kokonaan »

Suunniteltu Suomessa, valmistettu Suomessa, omistettu Suomessa

Suomessa on tarve vahvistaa kasvua, jolla taataan vakaa ja kestävä pohja taloudelle ja hyvinvointiyhteiskunnalle. Vanha toteamus kakun leipomisesta ennen sen jakamista pitää edelleen paikkansa. Tällä hetkellä elämme uutta teollista vallankumousta, joka ohjaa kansainvälistä kilpailua. Uuden luominen on suomalaisten yritysten, mutta myös koko Suomen menestymisessä keskeisessä roolissa. Se onnistuu investoimalla ja panostamalla yritysten tutkimus- ja kehitystoimintaan

Lue kokonaan »

Kohtuullisuus on yhteiskuntavastuuta

Tulevan talven energiatilanne on haastava. Venäjän aloittaman hyökkäyssodan välitön vaikutus Suomeen oli energiayhteyksien katkeaminen. Samalla väheni lähes kolmasosa sähkön tuontikapasiteetista Suomeen. Sähkön lisäksi öljyn, kivihiilen, putkikaasun ja puupolttoaineiden tuonti Venäjältä loppui. Samalla täytyy muistaa, että Ukraina kärsii sodasta kovimman hinnan. Ukraina on myös vastannut osaltaan naapurimaidensa kuten Moldovan energiahuollosta. Viimeisimpien tietojen mukaan useampi miljoona kansalaista

Lue kokonaan »

Suomalainen siirtymä kasvamassa ilmiöksi

Turvallisuus syntyy lähellä on osuva viisaus, kun pohdimme huoltovarmuuden rakentumista. Huoltovarmuudessa on aina kyse kotimaisuudesta. Kotivara ei voi olla naapurin varastossa, varsinkaan jos se varasto on kotimaisten rajojen ulkopuolella.Suomalainen siirtymä on kotimaisuuden vahvistamista sellaisella tavalla, jolla parannamme kykyämme kestää kriisejä ja kykyä selviytyä kriiseistä. Valitettavasti kyllä, sota on tullut Venäjän syystä Eurooppaan ja Ukrainaan, joka

Lue kokonaan »

Koko Suomen valttikortit kädessämme

Koko Suomen ja maakuntien merkitys on noussut sellaiseen arvoon, joka meille keskustalaisille on tuttu asia, muttei kaikkialla Suomessa tai suomalaisten keskuudessa tunnustettu asia.Elinvoimaiset maakunnat ovat turvallisuuspolitiikkaa ja huoltovarmuutta. Puolustuspoliittisesti asumattomat alueet ovat puolustuksellinen riski, joka pitää tiedostaa. Elämme kriisien sävyttämiä vuosia ja aikaa, jolloin Euroopassa käydään sotaa. Samalla sään ääri-ilmiöt meillä ja muualla maailmassa muistuttavat

Lue kokonaan »

Teollisuuspuistoilla kaavoitus ja luvitus sujuvammaksi

Kuluneen kahden vaalikauden aikana olen elinkeinoministerinä ja valtiovarainministerinä toiminut johdonmukaisesti parantaakseni teollisten investointien edellytyksiä Suomeen. Tulostakin on syntynyt, mistä kertovat miljardien eurojen arvoiset investointisuunnitelmat akkumateriaaleista datakeskuksiin ja vetylaitoksiin. Toteutuessaan ne luovat tuhansia hyväpalkkaisia työpaikkoja eri puolilla Suomea. Teollisuuspolitiikasta on tullut politiikan uusi musta, joka ei ole menossa pois muodista vähään aikaan. Vahvaa teollisuuspolitiikkaa tehdään nyt

Lue kokonaan »